Kohti hoitoja

Nyt onkin tapahtunut lähes kaikki tarvittava varsinaisten hoitojen aloittamiseksi.

Kävin ensin gynekologilla perustutkimuksessa ja labroissa. Endometrioosista ei löytynyt viitteitä. Labroissa tuli ilmi, että munasarjareserviä kuvaava AMH-arvo on minulla jo matala. Se tuntuu kovin epäreilulta ja kohtalokkaalta, mutta olen vähitellen alkanut hyväksyä asian. Seurauksia ovat, että pelkkä inseminaatiohoito ei minulle sovi ja mikäli omat munarakkulat eivät riitä, tarvitsisin lahjasolujen sijasta lahja-alkiota. Aika isoja muutoksia ajattelemaani prosessiin siis. Hoitomuodon muutos IVF:ään on minulle täysin ok. IVF-hoito on hieman kalliimpi ratkaisu, mutta IVF:llä todennäköisyys vauvan syntymään on ikäiselläni vielä ihan hyvä, luokkaa 23 %. Lahja-alkion tarvetta en ole nyt pohtinut, vaan tässä vaiheessa toivoisin ensisijaisesti lasta omilla munasoluilla, jolloin lapsen geneettinen alkuperä ei olisi kokonaan tuntematon.

Minut ohjattiin myös sosiaalityöntekijän ja psykologin pakeille. Sosiaalityöntekijä kartoitti haastattelulla edellytyksiäni toimia yksinhuoltajana. Psykologin kanssa keskustelimme hedelmöityshoitolaista ja siitä, että ymmärrän mitä olen tekemässä ja erityisesti siitä, kuinka toimimalla tuleva lapsi kokisi lahjasolutaustansa mahdollisimman hyväksyttävänä ja myönteisenä asiana. Sain myös tarkempaa tietoa tuesta ja materiaalivinkkejä. Molemmilta ammattilaisilta sain puoltavat lausunnot ja muutenkin jäi oikein hyvät kokemukset. Asiani otettiin vakavasti ja olen toiveikas ja luottavainen tulevasta. Nyt jään kesätauolle ja syksyllä jatkuu lahjasoluneuvonta ja IVF-hoidon suunnittelu ja toteutus. Kesätauolla aion lueskella aiheesta, syödä vitamiinini ja jatkaa painonhallintaa.

Lapsitoive jäihin

Sain juuri tiedon, että aikani on peruttu koronan takia. Uutta aikaa ei voitu antaa, koska kukaan ei tiedä mitä seuraa lähikuukausina. Korona on tragedia jo itsessään, mutta ei tämä prosessin keskeytyminen ainakaan lapsettomuuden surua vähennä. Varsinkin kun pitkät koronaviikot-kuukaudet tulevat olemaan muille ydinperhekeskeisintä aikaa ikinä. Olo on varsin voimaton, koska en voi juuri nyt tehdä mitään asiani eteen paitsi jatkaa elämääni ja yksinkertaisesti odottaa pölyn laskeutumista.

Lapsitoive koronan aikaan

Loppuvuodesta sain vihdoin kaivatun lähetteen lapsettomuushoitoihin! Lähetekäynti oli oikein mukava ja lääkäri oli kaikin puolin asiallinen. Käynnillä keskusteltiin, että saatan sairastaa PCO:n lisäksi endometrioosia, mutta se jäi vielä avoimeksi kysymykseksi. Käynnillä myös puhuttiin, että PCO:n takia tulen todennäköisesti tarvitsemaan tukilääkitystä hoitojen aikana, kuten jo aiemmin itse arvelinkin.

Muutoin hoitoprosessissani ei ole tapahtunut yhtikäs mitään menneinä kuukausina. Esitietolomakkeen olen sentään täyttänyt ja ylipäätään saanut ensimmäisen kutsun. Pettymyksekseni olen lukenut, että hedelmöityshoitojen aloitusta uusille asiakkaille on kehotettu koronaepidemian takia välttämään. Minulla pitäisi olla suunnittelun ensikäynnit huhtikuun aikana, ellei nyt niitäkin nykytilanteessa peruta. Olen varautunut, että hoitojen aloitus viivästyy pahoin koronan ja todennäköisten kesätaukojen vuoksi... Silloin olen menettänyt jo kokonaisen hedelmällisen iän vuoden jonottaen ja pelkäänpä, että se voi pahimmillaan vaikuttaa jo lopulliseen lapsilukuuni. Kun aloitin syyskuun alussa hoitoon pyrkimisen, aavistelin kyllä prosessin olevan pitkä, mutta kuvittelin ilman muuta, että maaliskuuhun mennessä olisin jo saanut hoitoa tai jopa olevani raskaana kesään mennessä. Nyt luulen, että raskaus on mahdollinen aikaisintaan syksyllä, mutta pelkään pahoin, että hoitoihin päästään vasta ensi keväänä. Käsittääkseni kuukausien jono alkaa vasta ensi käyntien jälkeen, ja jono ei tällä hetkellä liikahtane koronan takia. 

Odotellessa olen ehtinyt kalliisti testailemaan ovulaatioitani ja huomannut, että väli ovulaatiosta kuukautisiin ei aina ole 14 vrk. Jäin pohtimaan onko kyse kahden ovulaation kierroista vai onko välini yksinkertaisesti liian lyhyt raskauden alkamiseen. Ovulaatiotestissä myös sanotaan, ettei se sovi PCOS:a sairastaville, joten onko ovulaatiotesti alun alkaenkaan luotettava... Positiivisena puolena jonossa olemisessa on, että saan siitä oleellista aikaa pudottaa painoani (lievän ylipainon pois) ja sen pitäisi lieventää myös PCOS:a. Voin ilolla kertoa, että olen jo onnistunut pudottamaan painoni merkittävästä ylipainosta lievään, joten enää loppukiri häämöttelee.

Ajatuksia jonossa

Toivoisin, että olisi jo kerrottavaa, mutta ihan vielä ei ole... Olen lähinnä ilolla lukenut lehdistä muutamien itsellisten äitien kokemuksia ja mielessäni kuvitellut pian kuuluvani siihen joukkoon. Itse olen jonoissa vielä tuntemattoman ajan, joka asian henkilökohtaisen tärkeyden vuoksi tuntuu jo nyt pit-käl-tä. Ehkä koska oma ajatusprosessini ennen hoitoihin ja jonoihin hakeutumista kesti jo useamman vuoden. Kävin jo lääkäriä ennakoivissa labroissa ja kaikki oli niissä kunnossa. Olen myös hankkinut itselleni apua painonhallintaan. Normaalipaino on eduksi hoitojen alkaessa, mutta en aio ottaa siitä uskomatonta stressiä, vaan lähinnä otan perusteellisesti selvää kuinka voisin tehdä lisää pieniä hyviä muutoksia elämäntapoihini. 

Enpä edes muista kuinka usein lapset ja aikuiset ovat kysyneet olenko raskaana, onko lapsia, haluanko ja miksi ei ole. Noista aina niin yllättävistä kysymyksistä tulee hämmennys. Niitä on helppo kysyä mutta kun vastaus syineen ei ole se odotettu (että perheellisyys yhdistäisi), tuntuu hankalalle näyttää saati purkaa lapsettomuuden surua, jota joissain tapauksissa tuikituntematon kysyjä ei mitenkään ole valmistautunut kuuntelemaan. Toisaalta ehkä kysymysvirta kertoo myös siitä mielikuvasta, että minuun henkilönä voidaan herkästi liittää äitiys, että kuitenkin olen äidillinen lapseton. Minulle on jopa sanottu niinkin ihanasti, että olisitpa minun äiti.

Lapsettomuusilmiö

Hoitojen aloittamisesta itsellisille naisille on nyt vihdoin uutisoitu valtamedioissa ja uutista kommentoitu monessa paikassa. Jotkut kommentoijista olivat asetelleet vastakkain parisuhteettoman ihmisen halua saada lapsi ja lapsen oikeutta kahteen vanhempaan. Mielestäni asia ei ole niin mustavalkoinen, vaan yhtä lailla kyse on lasten oikeuksista ylipäätään mahdollistua ainutkertaisina yksilöinä tähän maailmaan. Itse näen että ikäluokat muodostavat pääomaketjun, jonka ei tule katketa ja siihen jokainen lenkki on paikallaan. Luin myös rohkaisevasta tutkimuksesta, jonka mukaan yksinhuoltajat kykenevät tarjoamaan yhtä hyvät lähtökohdat kuin kaksi vanhempaa. Olen muutenkin imeytynyt yhä syvemmälle aihepiiriin lukemalla lapsettomuusprosessista kertovaa kirjaa ja kuuntelemalla asiaa liippaavia tarinoita. Samastun muiden lapsettomuussuruihin ja lapsettomuuden  ajoittain aiheuttamaan ulkopuolisuuteen, mutta samalla saan lohtua, kun tiedän että jossain elämänsä vaiheessa sekä lapsettomia että yksin lasten kanssa eläviä on kuin tähtiä taivaalla ja että monen asiat voivat muuttua piankin. 

Kärsivällisyyttä kysytään

Syksy on taittunut lokakuuhun ja tällä erää elelen hiljaiseloa lapsitoiveprosessissa.

Olen tosiaan ilmaissut hoidon tarpeeni hoitaville tahoille ja odottelen nyt lääkärin vastaanottoa ja labroja. Seuraava lääkärikäynti tähtää lähetteen saamiseen. Veikkaan nyt, että aikaa yhteydenotostani hoitojen aloittamiseen tulee eri jonoissa menemään yli puoli vuotta --- toivottavasti alle vuosi. 

Kävin jo tapaamassa terveydenhoitajaa, joka haastatteli minua lapsitoiveestani ja elämäntilanteestani. Hän teki minulle laboratoriolähetteen erilaisten hedelmällisyyteen vaikuttavien sairauksien poissulkemiseen. Mm. kilpirauhasarvot ja klamydia tutkitaan. Juttelimme tämänhetkisestä voinnistani. Minut punnittiin ja mitattiin verenpaineet. Tein mielialaan ja päihteiden käyttöön liittyvät testit. Niissä ei ole ongelmia. Terveydenhoitaja korosti tukiverkoston tärkeyttä, koska hormonaaliset muutokset voivat joskus vaikuttaa mielialaan. Koin tapaamisen melko syväluotaavaksi ja osin hieman raskaaksikin, koska siinä sivuttiin jopa omaa lapsuutta. Tuli sellainen tunne, että minua arvioidaan, enkä ole varma hyväksynkö sitä. Tunne voi kyllä kummuta ihan jännityksestä. Minulla ei ole mitään salattavaa eikä esteitä, mutta olen vaan herkillä tärkeän toiveeni kanssa.

Sain ohjeet ajan perumista varten. Todettiin myös, että elämäntilannelapsettomuuteen tepsii rakastuminen. Rakastumista ei kuitenkaan saa apteekin hyllyltä. Omasta näkökulmastani näyttää erittäin varmalle, että olen jatkamassa tätä prosessia juuri näin. Jonotusaikaa aion hyödyntää jatkamalla suotuisia elämänmuutoksia ja hoitamalla itseäni mahdollisimman hyvin. 

Tämän hetkiset kuulumiset

Asia on päivittäin mielessä kypsymässä. Odottelen kunnalliseen hoitoon varaamaani ensimmäistä aikaa. 

Lähipiirille olen jo kaikille kertonut ja odotamme prosessia iloisesti yhdessä. Kukaan ei ole ilmaissut epäilyksiä, ettenkö voisi selvitä tästä yksin taikka muutenkaan paheksunut toivettani. Lucky me! Olen myös pyytänyt pitämään vielä jalat maassa, koska onnistuminen voi viedä aikaa. 

Olen aloittamassa prosessia hormonihäiriötaustan kanssa. Minulla on todettu nuorena monirakkulaiset munasarjat (PCO). Tällä hetkellä PCO ei enää näy munasarjoissani kuten nuorempana, mutta hormonitasot ovat yhä PCO-tyyliset. PCO aiheuttaa minulle välillä epäsäännöllisiä kiertoja. Minulta on myös tutkittu sokeriaineenvaihduntaa, joka voi myös olla epänormaali PCO:ssa, mutta arvot ovat toistaiseksi olleet ihanteellisia. 

PCO:hon liittyen olen  tehnyt myös ovulaatiotestausta. Lääkäri ohjeisti käyttämään apteekin kalleinta testiä. Kalleimman testin mukaan minulle tulee ovulaatio, mutta aiemmin käyttämäni halvempi versio ei sitä tunnistanut! Myös kehon lämpötilan nousu tukee ovulaatiohavaintoa. Olen kuitenkin varautunut siihen, että hoito voi jossain vaiheessa minun tapauksessani edellyttää hedelmöitystä tukevaa lääkitystä.