Ajatuksia jonossa

Toivoisin, että olisi jo kerrottavaa, mutta ihan vielä ei ole... Olen lähinnä ilolla lukenut lehdistä muutamien itsellisten äitien kokemuksia ja mielessäni kuvitellut pian kuuluvani siihen joukkoon. Itse olen jonoissa vielä tuntemattoman ajan, joka asian henkilökohtaisen tärkeyden vuoksi tuntuu jo nyt pit-käl-tä. Ehkä koska oma ajatusprosessini ennen hoitoihin ja jonoihin hakeutumista kesti jo useamman vuoden. Kävin jo lääkäriä ennakoivissa labroissa ja kaikki oli niissä kunnossa. Olen myös hankkinut itselleni apua painonhallintaan. Normaalipaino on eduksi hoitojen alkaessa, mutta en aio ottaa siitä uskomatonta stressiä, vaan lähinnä otan perusteellisesti selvää kuinka voisin tehdä lisää pieniä hyviä muutoksia elämäntapoihini. 

Enpä edes muista kuinka usein lapset ja aikuiset ovat kysyneet olenko raskaana, onko lapsia, haluanko ja miksi ei ole. Noista aina niin yllättävistä kysymyksistä tulee hämmennys. Niitä on helppo kysyä mutta kun vastaus syineen ei ole se odotettu (että perheellisyys yhdistäisi), tuntuu hankalalle näyttää saati purkaa lapsettomuuden surua, jota joissain tapauksissa tuikituntematon kysyjä ei mitenkään ole valmistautunut kuuntelemaan. Toisaalta ehkä kysymysvirta kertoo myös siitä mielikuvasta, että minuun henkilönä voidaan herkästi liittää äitiys, että kuitenkin olen äidillinen lapseton. Minulle on jopa sanottu niinkin ihanasti, että olisitpa minun äiti.

Lapsettomuusilmiö

Hoitojen aloittamisesta itsellisille naisille on nyt vihdoin uutisoitu valtamedioissa ja uutista kommentoitu monessa paikassa. Jotkut kommentoijista olivat asetelleet vastakkain parisuhteettoman ihmisen halua saada lapsi ja lapsen oikeutta kahteen vanhempaan. Mielestäni asia ei ole niin mustavalkoinen, vaan yhtä lailla kyse on lasten oikeuksista ylipäätään mahdollistua ainutkertaisina yksilöinä tähän maailmaan. Itse näen että ikäluokat muodostavat pääomaketjun, jonka ei tule katketa ja siihen jokainen lenkki on paikallaan. Luin myös rohkaisevasta tutkimuksesta, jonka mukaan yksinhuoltajat kykenevät tarjoamaan yhtä hyvät lähtökohdat kuin kaksi vanhempaa. Olen muutenkin imeytynyt yhä syvemmälle aihepiiriin lukemalla lapsettomuusprosessista kertovaa kirjaa ja kuuntelemalla asiaa liippaavia tarinoita. Samastun muiden lapsettomuussuruihin ja lapsettomuuden  ajoittain aiheuttamaan ulkopuolisuuteen, mutta samalla saan lohtua, kun tiedän että jossain elämänsä vaiheessa sekä lapsettomia että yksin lasten kanssa eläviä on kuin tähtiä taivaalla ja että monen asiat voivat muuttua piankin. 

Kärsivällisyyttä kysytään

Syksy on taittunut lokakuuhun ja tällä erää elelen hiljaiseloa lapsitoiveprosessissa.

Olen tosiaan ilmaissut hoidon tarpeeni hoitaville tahoille ja odottelen nyt lääkärin vastaanottoa ja labroja. Seuraava lääkärikäynti tähtää lähetteen saamiseen. Veikkaan nyt, että aikaa yhteydenotostani hoitojen aloittamiseen tulee eri jonoissa menemään yli puoli vuotta --- toivottavasti alle vuosi. 

Kävin jo tapaamassa terveydenhoitajaa, joka haastatteli minua lapsitoiveestani ja elämäntilanteestani. Hän teki minulle laboratoriolähetteen erilaisten hedelmällisyyteen vaikuttavien sairauksien poissulkemiseen. Mm. kilpirauhasarvot ja klamydia tutkitaan. Juttelimme tämänhetkisestä voinnistani. Minut punnittiin ja mitattiin verenpaineet. Tein mielialaan ja päihteiden käyttöön liittyvät testit. Niissä ei ole ongelmia. Terveydenhoitaja korosti tukiverkoston tärkeyttä, koska hormonaaliset muutokset voivat joskus vaikuttaa mielialaan. Koin tapaamisen melko syväluotaavaksi ja osin hieman raskaaksikin, koska siinä sivuttiin jopa omaa lapsuutta. Tuli sellainen tunne, että minua arvioidaan, enkä ole varma hyväksynkö sitä. Tunne voi kyllä kummuta ihan jännityksestä. Minulla ei ole mitään salattavaa eikä esteitä, mutta olen vaan herkillä tärkeän toiveeni kanssa.

Sain ohjeet ajan perumista varten. Todettiin myös, että elämäntilannelapsettomuuteen tepsii rakastuminen. Rakastumista ei kuitenkaan saa apteekin hyllyltä. Omasta näkökulmastani näyttää erittäin varmalle, että olen jatkamassa tätä prosessia juuri näin. Jonotusaikaa aion hyödyntää jatkamalla suotuisia elämänmuutoksia ja hoitamalla itseäni mahdollisimman hyvin. 

Tämän hetkiset kuulumiset

Asia on päivittäin mielessä kypsymässä. Odottelen kunnalliseen hoitoon varaamaani ensimmäistä aikaa. 

Lähipiirille olen jo kaikille kertonut ja odotamme prosessia iloisesti yhdessä. Kukaan ei ole ilmaissut epäilyksiä, ettenkö voisi selvitä tästä yksin taikka muutenkaan paheksunut toivettani. Lucky me! Olen myös pyytänyt pitämään vielä jalat maassa, koska onnistuminen voi viedä aikaa. 

Olen aloittamassa prosessia hormonihäiriötaustan kanssa. Minulla on todettu nuorena monirakkulaiset munasarjat (PCO). Tällä hetkellä PCO ei enää näy munasarjoissani kuten nuorempana, mutta hormonitasot ovat yhä PCO-tyyliset. PCO aiheuttaa minulle välillä epäsäännöllisiä kiertoja. Minulta on myös tutkittu sokeriaineenvaihduntaa, joka voi myös olla epänormaali PCO:ssa, mutta arvot ovat toistaiseksi olleet ihanteellisia. 

PCO:hon liittyen olen  tehnyt myös ovulaatiotestausta. Lääkäri ohjeisti käyttämään apteekin kalleinta testiä. Kalleimman testin mukaan minulle tulee ovulaatio, mutta aiemmin käyttämäni halvempi versio ei sitä tunnistanut! Myös kehon lämpötilan nousu tukee ovulaatiohavaintoa. Olen kuitenkin varautunut siihen, että hoito voi jossain vaiheessa minun tapauksessani edellyttää hedelmöitystä tukevaa lääkitystä. 

Verkot vesillä

Kuten monet lehtijuttujen naiset, olen kertonut lapsitoiveestani ja rohkeasti kysellyt tuttavapiiristäni apua, mutta vastaukset ovat olleet kielteisiä: joko lahjoitettavia ei ole taikka ei halua lahjoittaa. Miesten asenteet ovat olleet sekä kannustavia että varautuneita. Ykkösratkaisuksi minulle tällä hetkellä jää alkava kunnallinen hoito. 

Ensimmäinen käyntini lapsettomuuslääkärillä

Hankkeeni on yksityisellä gynekologilla siunattu. Ilta-ajan vastaanotolle sai helposti. Tutkimus maksoi 215 euroa. Sain kuvat munasarjoistani ja kohdun limakalvosta. Aloitin gynekologin neuvosta ovulaatiotestauksen ja seuraavaksi varaan ajan alkavaan kunnalliseen hoitoon. 

Muutamien muiden näkökulmia ratkaisuuni: kymmenen vuoden säästöjen ja kumppanin etsinnän jälkeen tasapainossa voisivat itsekin päätyä tukiverkoston kera samaan ratkaisuun, toki.

Minulla oli nuorena kaksikin kumppania, mutta lapsia ei tullut. Erottuani etsin kumppania vuosien ajan mm. Tinderistä. Kohdattuani mm. päihteidenkäyttäjiä ja muita ihmisiä, jotka eivät halua lapsia, poistuin sovelluksesta. Mielestäni vanhemmuuteen tarvitaan lapsitoiveen lisäksi vakautta, tasapainoisia elämäntapoja ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Elämässä tulee olla tilaa ja roppakaupalla hyväksyvää rakkautta uudelle ihmiselle, millainen hän sitten onkin.

Itsellinen äitiys vaihtoehtona

Yhtenä vaihtoehtona olen kiinnostunut inseminaatiosta lahjasoluilla. Tämän syksyn aikana loppuvuodesta hoitoja ilmeisesti aletaan tarjota parien lisäksi naisille tietyin kriteerein julkisella puolellakin.  Hurray! Seuraan tiiviisti uutisointia ja asiassa tapahtuvaa kehitystä syksyn mittaan. Sitä odotellessa varasin itselleni ajan yksityiselle gynekologille tilanteeni kartoitusta varten. Kerron ensi viikolla, mitä vastaanotolla selviää.

Kohti syksyä lapsitoive väkevänä

Olen aina halunnut saada lapsia, ja vielä niitä voisi tulla, mielellään heti. Tällä hetkellä olen 36-vuotias ja  ilman parisuhdetta. Minulla on hyvät sosiaaliset taidot ja paljon kokemusta lapsista. Luonteeltani olen rauhallinen ja lempeä. Osaan sitoutua ja elellä tasapainoisesti. Verkostooni kuuluu sukua ja ystäviä.

EDIT: tekstiä päivitetty koska hoitoprosessin alettua en enää etsi kumppanuusvanhemmuutta